Veturimiesten liitto ry
Veturimiestyö on muuttunut 110 vuoden aikana. Valtaventtiilillä hallittu höyryn voima on vaihtunut sähkön sirinäksi muuntajassa ja biteiksi nykyaikaisen vetokaluston tietojärjestelmissä. Veturinkuljettaja hallitsee työssään vetovoimaa, istuen edessä, katse tiukasti eteenpäin, valppaana ja varmana.
Myös liiton edunvalvontatyö vaatii tarkkaa katsetta eteenpäin. On tartuttava tuleviin muutoksiin ja haasteisiin. Rautateillä on hieno historia ja suuri tulevaisuus. Veturinkuljettajat ja heidän liittonsa ovat tiukasti mukana tulevaisuuden rakentamisessa.
Veturimiesten liitto (VML) on puhtaasti ammattikuntainen liitto, sillä liittoon kuuluu pelkästään veturimiehiä. Sääntöjen mukaan liittoon voivat kuulua myös veturimiestehtäviin rinnastettavissa vetokalustotehtävissä toimivat rautatieläiset. Rautateiden piirissä toimii tällä hetkellä viisi eri ammattiliittoa.
Veturimiehet ovat aina, jo toistasataa vuotta, halunneet hoitaa asiansa itsenäisesti. Veturimiesten liitto on perustettu 27. maaliskuuta 1898 Tampereella Suomen Kuljettaja- ja Lämmittäjäyhdistys - nimisenä järjestönä. Veturimiesten liitossa oli vuoden 2009 lopussa 1836 työssä olevaa jäsentä, jotka kaikki ovat VR Yhtymän palveluksessa.
Liiton toimisto sijaitsee Merikiinteistössä Helsingin Hakaniemessä osoitteessa John Stenbergin ranta 6. Samoissa tiloissa ovat myös Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n, Ilmailualan Unionin, Posti- ja logistiikka-alan unionin, Suomen Merimies-Unionin sekä Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdisyksen toimitilat. Veturimiesten liitto tekee kiinteää yhteistyötä kuljetusalan liittojen kanssa, josta eräänä osoituksena ovat yhteistyössä hankitut toimitilat.




